Ihmisen arvosta
Ihminen on paljon arvokkaampi kuin osaamme omassa mökkihöperyydessämme ajatella. Psalminkirjoittaja puki ihmisen arvon seuraaviin sanoihin: ” Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi…” (Ps. 8:5 - 7)
Raamattu ei väheksy ihmisen arvoa. Jumala pitää ihmistä niin suuressa arvossa, että Hän antoi Poikansa tehtäväksi järjestää sijais-kärsimyksen kautta ihmiselle mahdollisuuden sovitukseen.
Ihmisen tietoisuus tässä mikrokosmoksen ja makrokosmoksen välissä ansaitsee kaiken arvostuksen ja ihmettelyn. Ei ole tarpeen olettaa, että tietoisuus olisi jotain aineetonta henkeä. Pikemminkin on oikeutettua ajatella, että tietoisuus on eräs aineeseen kuuluva ominaisuus, kun ymmärretään, että aineen olemus on meille perimmältään käsitteidemme tavoittamattomissa. Voimme suhtautua kunnioittavasti myös aineeseen. Ei ole syytä pitää ainetta hengen vastakohtana nykytieteen valossa.
Tunnemme henkiset käsitteet mielekkäiksi. Eikö silloin ole oikeutettua pitää niitä myös todellisuutta kuvaavina? Ne kuvaavat näin ajatellen myös mikromaailman luonnetta. Fyysikot ovat sitä mieltä, että mikromaailma on varsinainen todellisuus enemmän kuin havaintomaailmamme: ”Jos kysytään, kumpi maailma on todellinen, meidän aistiemme tavoittama makromaailma vai atomien mikromaailma, on fyysikon vastaus: atomien maailma on lähempänä todellisuutta.” (Laurikainen, ”Tieteen giljotiini”, s. 127)
Ihminen on maailmassaan riippuvainen fysikaalisista, biologisista ja hengellisistä laeista. Hengelliset lait voi ymmärtää yhtä konkreettisiksi kuin fyysiset lait. Tunnemme esimerkiksi, että oikeudenmukaisuus on jotain, jonka täytyy tapahtua, ja pahan tulee saada palkkansa kuten hyvänkin. Ainakin ajattelemme niin kuten professori Erik Ahlman on sanonut: ”Ihmisen kohtalon pitäisi olla mahdollisimman tarkasti hänen moraalisen hyvyytensä tai pahuutensa mukainen. Sitä vaatii oikeudenmukaisuus. Niiden vääryyksien johdosta, jotka hän on tahallisesti aiheuttanut toisille ihmisille ja joita hän on myös tahtonut aiheuttaa, tulee hänen saada itse vastaavasti kärsiä sillä tavalla, että hän samalla puhdistuu eettisesti ja kohoaa korkeammalle tasolle. Ja jos hän tehnyt hyvää, mutta saanut osakseen pelkkää kärsimystä, tulee hänen myöhemmässä vaiheessa saada tuntea vastaavasti onnea.” (”Ihmisen probleemi”, s. 154) Edelleen: ”Oikeudenmukaisuus on koko olevaisuutta koskeva prinsiippi. Sen tähden odotamme, että epäitsekäs arvoharrastus on kerran saava palkkionsa siinä muodossa, että sen harrastajan osaksi tulee onni. Oikeudenmukaisuus vaatii sitä. Oikeudenmukaisuus on korkein absoluuttinen arvo tässä mielessä. Se on jumalallinen, voisi sanoa.” (Emt. s. 157)
|