Ihmisen identiteetti

[Mikael]

IHMISEN IDENTITEETTI PYHIEN KIRJOITUSTEN MUKAAN

Pyhiin kirjoituksiin sisältyy siellä täällä viitteitä siitä, mikä ihminen on: ”Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä.” (Jes. 2:7) Keskeinen kuvaus ihmisen identiteetistä sisältyy jo luomiskertomukseen: ”Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.” (Moos. 2:7) Vanhassa käännöksessä sanotaan, että ihmisestä tuli elävä sielu.

Ennen maan päälle syntymistä ihminen oli luotu Raamatun mukaan jo hengellisesti: ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1. Moos. 27) Kaikki muukin luotiin Raamatun mukaan ensin hengellisesti ja vasta sitten toteutettiin fyysinen olemassaolo. Kun ihminen muovattiin maan tomusta, voi hyvin ymmärtää tämän tarkoittavan sitä, että ihmisen ruumis muokattiin maan eläimiä hyödyntäen eli siten kuin darvinismissakin kuvataan.

Ihmisen alkuperä on Raamatun mukaan Jumalan kuvan mukaan tehty henki. Meillä on aikaisempi olemassaolo taivaassa Jumalallisten vanhempiemme henkilapsina. Hebr. 12:9 sanoo tästä: ”Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme tahtoon, sillä se takaa meille elämän.” Jer. 1:4-5 toteaa: ”Minulle tuli tämä Herran sana: - Jo ennen kuin sinut äidin kohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.” Tämä kohta osoittaa, että Jeremia oli ennen maanpäällistä syntymäänsä taivaassa henkiolentona, jollaisena hänet jo kutsuttiin profeetan tehtävään. Saarnaaja 12:7 sanoo: ”Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.”

Raamatun mukaan ihmisen identiteetti eli samuus ei synny pelkästään mentaalisista ilmiöistä. Emme voi muistaa aikaisempaa olemassaoloamme taivaassa, mutta kuitenkin olemme pohjimmiltamme juuri sitä. Erik Ahlmanin filosofiassa on keskeisenä varsinaisen minän käsite, jolle on olemassa toisiakin nimityksiä: ”todellinen minä l. minuus”, ”syvempi t. syvin minuus”, minuuden ydin”. Saatetaan käyttää myös termiä ”itseys” ja ilmeisesti myös sanoja ”persoona” ja ”persoonallisuus” käytetään samassa merkityksessä. (”Ihmisen probleemi” s. 95) Ahlman ei esitä mitään varmaa mielipidettä siitä, mistä varsinainen minä on peräisin, mutta hän viittaa sielunvaelluksen mahdollisuuteen yhtenä selityksenä. Sen mukaan: ”Ihmisyksilö on aikaisemman kehityksensä, varsinkin aikaisempien ruumiillistumiensa aikana saamiensa kokemusten perusteella hankkinut itselleen tietoa, useimmiten vain vaistomaista tietoa siitä, mitä eetillinen laatu vaikuttaa. Hän tietää, että sillä on ratkaiseva merkitys hänen kohtalolleen, sillä hänen eetillinen laatunsa on hänen minuutensa ydin, joka salaperäisellä tavalla vaikuttaa hänen kohtaloonsa.” (”Ihmisen probleemi” s.134)

Mitään erityistä ilmoitusta ei ole annettu sielunvaelluksesta ja jälleensyntymisistä. Se kuitenkin on ilmoitettu pyhissä kirjoituksissa, että ihmisen henki on lähtenyt Jumalan luota.

Ihmisen fyysisen muodon kehitysvaiheita voidaan seurata eläinkunnan muodoista. Liekö tämä syynä hindulaisuuden peruskäsitykseen sielunvaelluksesta. Joka tapauksessa on vaikea selittää kaikkia ihmisessä tavattavia piirteitä olettamatta ihmisen aikaisempaa olemassaoloa. Ihmisessä on jotain sellaista, joka antaa syyn etsiä hänen identiteettiään muusta kuin maallisesta olemassaolosta. Sieluvaellusta ei kuitenkaan ole välttämätöntä olettaa

Ihmisen identiteetille on Raamatun mukaan ominaista, että hän on henki. Sielu on ruumiin ja hengen yhteistulos. Kun ihminen kuolee, lakkaa hänen sielullinen olemassaolonsa, mutta ”henki palaa Jumalan tykö, joka on sen antanutkin.” Henkenä ihminen odottaa Raamatun mukaan ylösnousemusta eli hengen ja ruumiin erottamatonta eli kuolematonta yhdistymistä. Tällöin ihmisestä tulee kuolematon sielu. Tämän olennon täytyy koostua hienommista aineksista, kuin ajallisuudessa saatu ruumis, jos se on kuolematon.

Filosofit, teologit ja muut puhuvat useimmiten erikseen hengestä, sielusta ja ruumiista. Tästä aiheutuu mielestäni paljon hämäryyttä. Puhutaan esimerkiksi ihmisen kuolemattomasta sielusta. Kun ihminen kuolee, loppuu hänen sielullinen elämänsä, mutta hän elää pyhien kirjoitusten mukaan henkimaailmassa henkenä. Kuolematon sielu ihmisestä tulee vasta ylösnousemuksessa, kun hän saa kuolemattoman ruumiin.

Filosofi saattaa sanoa, että ihminen ei ole ollut aikaisemmin olemassa, koska hän ei muista siitä mitään. Tähän olettamukseen joudutaan, jos korostetaan mentaalisten ominaisuuksien samaisuutta identiteetin ehtona. Ahlman toteaa, ettei varsinainen minä voi olla subjekti, mutta se voi kuitenkin olla objekti, josta tullaan tietoiseksi.(”Ihmisen probleemi" s. 104) Olisiko niin, että varsinainen minä on se henki, jonka saimme syntyessämme taivaallisen Isämme henkilapseksi? Kehittymisemme vuoksi olemme unohtaneet aikaisemman olemassaolomme. Tämän ajattelutavan mukaan on ihmisen identiteettiä etsittäessä mentävä mentaalisten ominaisuuksien taustaan ja hengen todellisuuteen. Mentaalinen todellisuus ei ole ainoa todellisuuden muoto. Muistamattomuus ei merkitse sitä, ettei muistettavaa voisi olla, vaikka sitä ei voisi mieleen palauttaakaan.

Ihmisen eettinen taju on hyvin erikoinen ilmiö olemassaolossa. Olisiko sillä yhteyttä entelekiaan siten, että se olisi vaistonomainen suunnannäyttäjä, jotta voisimme toteuttaa meihin sisältyvän mahdollisuuden täydellisyyteen? Eettisen tajumme vaikutuksesta tunnemme esim. niin, että epäitsekäs teko on arvokkaampi kuin hyötyyn tähtäävä. Voimme esimerkiksi tajuta, että ateisti, joka toimii lähimmäisensä parhaaksi epäitsekkäästi, toimii eettisesti arvokkaammin kuin kristitty, jonka mielessä teon motiivina päilyy palkkio taivaassa. Hyvän työn seuraukset voivat olla aivan samat, mutta kuitenkin kiinnitämme huomiota myös siihen motiiviin, josta teko lähtee.

[Mailis]

ihminen muovattiin maan tomusta... käsitän aina tämän siten että ihmisen muvaamisessa on käytetty nimenomaan maanpäällisiä aineosasia.
En ymmärä kuinka jotkut kristityt eivät usko aikaisempaan olemassa oloon, viittaahan siihen useampikin Raamatun kohta.
Kuoleman jälkeisyydestäkin on epäselvyyttä vaikka sekin on aivan selvästi Raamatussa. Joskus tapaa ihmisiä joissa on jotakin tutuua vaikka ei koskaan ole nähty. Joidenkin kanssa synkkaa heti. Minä ainakin uskon että meille jää sellainen alitajunen muisto ja ne jotka hyväksyvät muiston mahdollisuuden he huomaavat tuollaisia asioita herkemmin.

[Mikael]

Mikä merkitys sillä olisikaan, että löytäisimme ihmiskuntana jonkun meille kaikille yhteisen identiteetin, joka olisi jotain jo meissä olevaa ilman, että identifioisimme itseämme sosiaalisista lähtökohdistamme käsin tai itsekkäitä tarpeitamme tyydyttäen? Kaikille ihmisille yhteinen identiteetti olisi se, että olisimme kaikki Jumalan henkilapsia. Tällainen identiteetti perustuisi Raamattuun, jossa meitä kehotetaan rukoilemaan taivaallista Isäämme. Tällainen identiteetti olisi riippumaton yhteisöstä, jossa elämme tai millaiseksi itsemme kuvittelemme. Myös kehitysopin mukaan voisimme kunnioittaa ihmiseen sisältyvää mahdollisuutta kehittyä entelekian periaatteen mukaisesti lopulta täydelliseksi. Tällä ajattelutavalla ei loppujen lopuksi ole suurta eroa siihen nähden, että jo ennen syntymäämme olemme olleet taivaassa.

Olemme kukin yksilöitä ja erilaisia, mutta emme kuitenkaan saa pitää itseämme (jonka perusta on varsinainen minä?) muita parempana tai huonompana minkään ominaisuutemme kuten rodun tai ulkonäkömme, lahjakkuutemme tai syntyperämme vuoksi. Kristuksen kehotus: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” sisältää tällaisen velvoitteen. Erinomainen ja haastava kehotus on: ”Suhtaudu jokaiseen ihmiseen sellaisena kuin hän voisi olla, eikä sellaisena kuin hän nyt on!” Näin voisimme kenties poistaa sitä surua, joka ilmenee lauseessa: ”Se joka minä olen, tervehtii surullisena sitä, joka minä voisin olla” (Hebbel). Meidän kaikkien tulisi huomata iankaikkinen arvomme ja todellinen identiteettimme sekä toimia sen mukaisesti halventamatta olemustamme.

Kävimme opiskeluaikanani tutustumassa vankeinhoitoyhdistyksen toimintaan. Parhaimpana tilaisuutena vaikuttaa rikoskierteeseen joutuneen elämään toiminnanjohtaja Lampi mainitsi sen, jos pääsi puhumaan henkilön varsinaisesta syvemmästä minuudesta. Rikoksiin syyllistyneen olisi hänen mukaansa osattava pitää itseään niin arvokkaana, kuin hän pohjimmiltaan onkin. Tuntuukin perustellulta ajatella, että ihmisen käsityksellä itsestään ja elämän tarkoituksen kokemisella on ratkaiseva merkitys hänen käyttäytymiseensä.

[Mailis]

Hyvin kirjoitit... Moinen identiteetti vaatii kuitenkin erittäin paljon nöyryytä ja huomaavaisuutta näin ihmisen kannalta katsoen. Liian usein me ihmiset aiheutamme toisillemme aleemmuuden tunteita ja moni tuntee alemmuus komplekseja ollessaan "parempien" joukossa. Mutta tultuamme täydelliseksi rakkaudessa nuo kriteerit paremmuudesta muuttunevat ja lultavasti myös ihmiset muuttuvat, että on aivan mahdollista, että joskus pystyisimme tuohon. Mutta ovatko sitten vastassamme "marssilaiset" vai pystymmekö elämään tasavertaisina vaikka heidän kanssaan...
Usein todellakin olemme sokeita sen nähden, mitä toinen ihminen VOISI olla. Jos aviopari pystyy näkemään toisensa siinä valossa millainen tuo toinen voisi olla, nii avioliitto voi hyvin vaikka heillä olisikin vaikeuksia tiellään. Muiden arvostelu saa usein aikaan, että ihminen tekee oikeastaan väärin omia ajatuksiaan vastaan ja tämä taasen aiheuttaa omanarvontunteen alenemista.

[Mikael]

Ihmisen arvosta

Ihminen on paljon arvokkaampi kuin osaamme omassa mökkihöperyydessämme ajatella. Psalminkirjoittaja puki ihmisen arvon seuraaviin sanoihin: ” Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi…” (Ps. 8:5 - 7)

Raamattu ei väheksy ihmisen arvoa. Jumala pitää ihmistä niin suuressa arvossa, että Hän antoi Poikansa tehtäväksi järjestää sijais-kärsimyksen kautta ihmiselle mahdollisuuden sovitukseen.

Ihmisen tietoisuus tässä mikrokosmoksen ja makrokosmoksen välissä ansaitsee kaiken arvostuksen ja ihmettelyn. Ei ole tarpeen olettaa, että tietoisuus olisi jotain aineetonta henkeä. Pikemminkin on oikeutettua ajatella, että tietoisuus on eräs aineeseen kuuluva ominaisuus, kun ymmärretään, että aineen olemus on meille perimmältään käsitteidemme tavoittamattomissa. Voimme suhtautua kunnioittavasti myös aineeseen. Ei ole syytä pitää ainetta hengen vastakohtana nykytieteen valossa.

Tunnemme henkiset käsitteet mielekkäiksi. Eikö silloin ole oikeutettua pitää niitä myös todellisuutta kuvaavina? Ne kuvaavat näin ajatellen myös mikromaailman luonnetta. Fyysikot ovat sitä mieltä, että mikromaailma on varsinainen todellisuus enemmän kuin havaintomaailmamme: ”Jos kysytään, kumpi maailma on todellinen, meidän aistiemme tavoittama makromaailma vai atomien mikromaailma, on fyysikon vastaus: atomien maailma on lähempänä todellisuutta.” (Laurikainen, ”Tieteen giljotiini”, s. 127)

Ihminen on maailmassaan riippuvainen fysikaalisista, biologisista ja hengellisistä laeista. Hengelliset lait voi ymmärtää yhtä konkreettisiksi kuin fyysiset lait. Tunnemme esimerkiksi, että oikeudenmukaisuus on jotain, jonka täytyy tapahtua, ja pahan tulee saada palkkansa kuten hyvänkin. Ainakin ajattelemme niin kuten professori Erik Ahlman on sanonut: ”Ihmisen kohtalon pitäisi olla mahdollisimman tarkasti hänen moraalisen hyvyytensä tai pahuutensa mukainen. Sitä vaatii oikeudenmukaisuus. Niiden vääryyksien johdosta, jotka hän on tahallisesti aiheuttanut toisille ihmisille ja joita hän on myös tahtonut aiheuttaa, tulee hänen saada itse vastaavasti kärsiä sillä tavalla, että hän samalla puhdistuu eettisesti ja kohoaa korkeammalle tasolle. Ja jos hän tehnyt hyvää, mutta saanut osakseen pelkkää kärsimystä, tulee hänen myöhemmässä vaiheessa saada tuntea vastaavasti onnea.” (”Ihmisen probleemi”, s. 154) Edelleen: ”Oikeudenmukaisuus on koko olevaisuutta koskeva prinsiippi. Sen tähden odotamme, että epäitsekäs arvoharrastus on kerran saava palkkionsa siinä muodossa, että sen harrastajan osaksi tulee onni. Oikeudenmukaisuus vaatii sitä. Oikeudenmukaisuus on korkein absoluuttinen arvo tässä mielessä. Se on jumalallinen, voisi sanoa.” (Emt. s. 157)

[Unski1]

Seurasin hiljattain TV:stä keskustelua, jossa pyrittiin selvittämään ihmisen syvempää olemusta. Siinä oli mukana kaksi miestä, joista toinen oli tähtitieteilijä ja toinen oli jonkin muun aineeseen liittyvän tieteen edustaja sekä yksi nainen, joka oli biologi. Minua hämmästytti ja olin suorastaan tyrmistynyt tähtitieteen edustajan näkemykseen siitä mitä ihminen on. Hän sanoi olevansa kone joka on monimutkaisempi kuin pölynimuri ja hänen näkemyksensä mukaan koko universumi lakkaa olemasta kun viimeinenkin tähti sammuu ja sen jälkeen ei ole mitään. Hänellä ei ollut uskoa aikaisempaan olemassaoloon eikä kuoleman jälkeiseen. Huh huh miten lohduton ajatus.

Nainen joka oli biologian edustaja toi kuitenkin esiin mikrokosmoksen ja siinä olevat lainalaisuudet, jotka poikkeavat täysin tästä näkyvästä aistimaailmasta ja että voi olla sellaista ulottuvuutta, jota emme tunne näiden neljän ulottuvuuden lisäksi ja näin hän jätti avoimeksi mahdollisuuden myös muunlaiseen olemassaoloon, kuten se mitä kutsumme hengeksi. Myös toinen miehistä ajatteli ulottuvuuksia jotka liittyvät tuohon mikromaailmaan joiden kaikkia lainalaisuuksia emme tunne. Tässä vähän omin sanoin keskustelusta, jota en enää näin jälkikäteen muista tarkasti. Kuitenkin se saattoi antaa ajattelemisen aihetta siihen, että voi olla muutakin olemassaoloa, jota emme tunne.

Meille, jotka uskomme evankeliumin tuomaan tietoon ei tarvitse vakuuttua tieteen keinoin elämämme iankaikkisesta luonteesta. Minä käsitän, että ihminen voi todella kehittyä jatkuvasti ja tulla täydelliseksi, niinkuin Jumala. Tiedämme pyhistä kirjoituksista, että näin tapahtui jo aikaisemmassa olemassaolossa. Jeesus oli kehittynyt jo Jumalaksi ja Lusifer oli myös hyvin pitkälle kehittynyt henki, koska myös hän kilpaili Vapahtajan tehtävästä Jeesuksen kanssa. Adam oli myös jo hyvin lähellä jumaluutta samoin kuin Aabraham ja ne suuret ja jalot sielut jotka mainitaan Kallisarvoisen Helmen Aabrahamin kirjassa. Mielestäni meillä kaikilla on hyvin paljon suurempi älykkyys ja tietomäärä olemassa kun saamme sen, jonka hankimme jo aikaisemmassa olemassaolossa käyttöömme tulevassa ylösnousemuksessamme. Meillä kaikillahan on noin 95% aivokapasiteetistamme käyttämättä. Ehkäpä juuri siihen sisällytetään tuo aikaisempi olemassaolomme.
Aikaisemmassa olemassaolossa meillä oli paljon suurempi äly opettajanamme kuin meillä voi tässä olotilassa olla, sillä olimme Taivaallisen Isämme henkilapsia, joita Hän ohjasi ja opetti siellä valmistaakseen meitä tätä ajallista olotilaa varten.

Täällä emme ole niinkään kehittymässä tiedossa, vaan olemme hankkimassa välttämätöntä kokemusta ilman että Taivaallinen Isämme on läsnä ja siksi voimme toteuttaa vapaata tahtoa ja osoittaa valinnoillamme minkälaisia olemme ja rakastammeko hyvää vai pahaa. Täällä meidän kelvollisuutemme korotukseen mitataan. Tietomme jä älymme kehitys ei siis perustu evoluutioon, eikä eläinkunnan kautta tapahtuneeseen kehitykseen vaan olemme todella ihmisen Adamin jälkeläisiä syntyen ensimmäisen ihmisen, jonka Jumala teki maan tomusta, jälkeläisiä. Medän jokaisen ruumiiseen on asetettu se äly ja henki, joka meillä oli aikaisemmassa olotilassa. Siitä on vain pois muisti aikaisemmasta ja saimme aloittaa tässä elämässä kokemuksien hankkimisen puhtaalta pöydältä, jotta ihmisen vapaa tahto voisi toteutua.

[Mikael]

Niinpä niin, olen tietoinen tuosta keskustelusarjasta, mutta en ole sitä seurannut. Valtaoja katsoo asioita lähinnä tähtitaivaan tasolta. Eipä siltä ulottuvuudelta taida Jumalaa löytyä, vaan on mentävä syvemmälle aineen olemukseen. Eipä silti, on tuossa avaruudellisessa olemassaolossakin paljon selittämätöntä. Pimeä aine mm. on sellaista. Se on kuin toinen ulottuvuus, jota emme voi havainnoida ainakaan suoraan.

Mikrokosmos on sekin edelleen suuri salaisuus. Yhtenäis-teoriaa ei ole löydetty. Varmaan merkityksellistä olisi osata ajatella siten kuin on ilmoitettu, että henkikin on ainetta, mutta hienompaa. Minusta suurten ajattelijoiden huomaamassa varsinaisessa minässämme on jotain oleellista. Filosofian professori Erik Ahlmanille se oli hänen filosofisen antropologiansa peruskäsite.